Miten Aalto-yliopisto perustettiin kolmen korkeakoulun raunioille?

Vaikken itsekään tiedä mitä ajatella A?-altoyliopiston logosta (onko se iso keskisormen näyttö Aallolle? vitsi? vakavissaan tehty aito logo? viimeisen yön ideapläjäys?) niin ainakin se kuvastaa Aaltoa mitä parhaiten. Se kuvastaa yliopiston harjoittamaa social engineeringiä ja sen teokraattista/diktatorista valta-asetelmaa.

Selitän tarkemmin. Aikaisemmin yliopistojen hallintomalli perustui hyvin edistykselliseen (ja edustukselliseen) demokratiaan, jossa yliopistoyhteisö päätti omista. Hallintomalli oli itseriittoisa ja takasi demokratia yliopistossa. Yliopistoyhteisö päätti omista asioista täydellisesti. Yliopistodemokratia meni jopa tavallisen lainsäädännön yli. Mallin ei nähty toimivan, kun muutoksia ei tullut. Syytettiin keskiryhmää. Kirjastonhoitajat, tutkijat ja opettajat joutuivat syntipukiksi asioihin, jotka eivät liity mitenkään heidän ammattikuvaansa. Vahtimestarin niskaan sysättiin opetuksen kehityksen hitaus, toimimaton sähköpostijärjestelmä, ikuisuusvirkaa nauttivien professorien laiskuus ja huono menestys rankingeissä.

Oikeasti ongelma muodostui rehtorista, dekaaneista ja heidän vallankäytöstä, mutta asia on liian itsestäänselvä ja kivulias myönnettäväksi. Rehtori pystyi jyräämään asioita läpi ilman keskustelua ja muuttamaan hallituksia ja muita elimiä pelkiksi kumileimasimiksi. Tämä tyrehdytti älyllisen keskustelun yliopiston kehittämisestä. Yleensä luulisi, että ongelmaa korjataan sieltä missä se on. Luulisi. Aalto-yliopistossa valta siirretään juuri niille tahoille, jotka sitä ovat kahmineet itsellensä jo tähän asti haitaten demokratiaa, eli rehtorille ja yksikönjohtajille.

Nykyinen hallintomalli tulee takaamaan rehtorille määräämättömät oikeudet hallita yliopistoa niinkuin se parhaaksi katsoo. Rehtori voi muuttaa yliopiston muotoa täydellisesti. Hän päättää (käytännössä) yksin kaikista säännöistä, kaikesta toiminnasta ja miten se järjestetään, hän päättää yksin jokaisen ihmisen työsuhteesta, opetusyksiköiden lakkauttamisesta ja perustamisesta. Jos yhteiskunnassa yksinomaan presidentillä olisi oikeus laatia lakeja, päättää kaikkien yhteiskunnan yritysten ja valtiontahojen toiminnasta, kaikkien työntekijöiden palkoista ja yleisesti yhteiskunnan järjestyksestä ilman että eduskunnalla olisi mahdollisuutta puuttua millään tavoin toimintaan kutsuttaisi tätä diktatuuriksi. Mutta Aalto-yliopistossa, joka muuten on malliesimerkki Orwellin newspeakista (kaikki ongelmalliset käsitteet ja sanat kirjoitetaan uusiksi niin ettei niillä voi tuoda esille ongelmia), newspeakin ja yhteisön kurissa pitämisen avulla tätä kutsutaan ihan muuksi. Ongelmana "vahvaa johtajuutta" tai "managerialistista hallintomallia" ei nähdä. Jos vain Euroopan fasistit olisivat osanneet kielenkäytön yhtä hyvin...

Akateemisten asian komitealle kaavailtiin yliopistolaissa vahvaa roolia. Mutta se on Aalto-yliopistossa pelkkää lumetta. AAK:n roolina on vahvistaa vain pari päätöstä kumileimasimena. Yliopistolain vaatimukset elin täyttää rimaa hipoen. Rima heiluu mutta jää juuri ja juuri ylös niin että suoritus on yliopistolain mukaan sallittu. AAK:n ja yliopiston hallituksen rooli on siinä mielessä analoginen, ettei kummassakaan opiskelijoilla ja henkilökunnalla ole valtaa. Ero puolestaan on siinä, että AAK:ssa ei kuule ja tiedä mistä edes yliopistossa päätetään. Valta on piilotettu yliopistoyhteisöltä. Aallon hallitus ja rehtori eivät julkista päätöksistään edes päätösluetteloita, joten kaikki on rehtorin lupausten ja sanan varassa. Kaikki opiskelijoiden ja henkilökunnan osallistuminen jatkossa on siis rehtorin armon varassa. Voin kuvitella kuinka paljon jatkossa nähdään kriittisiä mielipiteitä päätöksissä, kun ne tälläkin hetkellä on lakaistu maton alle. Tällainen epäakateeminen keskustelun kulttuuri on omiansa näivettämään yliopiston toiminnan ja päätöksenteon.

Yhteiskunnassa, yliopistossa ja ylioppilaskunnassa on epävarmat ajat. Se heijastuu pelkoina tulevaisuudesta. Ei ole ihme, että Aalto-yliopisto toteutuu juuri nyt. Vaikka samaa projektia on yritetty jo viimeiset sata vuotta ei se aikaisemmin olisi ollut mahdollista.

Syitä on pari. Merkittävin niistä on ehkä ylioppilaskuntien ja yliopistojen luhistuminen. Yliopistoissa ristiriita näkyy helpommin: HSEtä on markkinoitu viimeisen vuosikymmenen Suomen parhaana kauppatieteellisenä yksikkönä. Markkinointia on harrastettu niin paljon että siihen on alettu uskoa itsekin. Virhe. Tämä on johtanut siihen, että HSE:n on pakko tehdä jotain ettei ongelmat ja puutteet tule esille. Tutkimuksen arvioinnissa kauppakorkeakoulusta yksikään tutkimusta tekevä yksikkö ei päässyt Aalto-yliopiston parhaiden yksiköiden listalle. Toissijaiselle listallekin pääsi vain yksi tutkimusta antava ryhmä. Parhaiden yksiköiden listaa jyräsivät TKK ja TaiK. Taikissa ei edes ole keskitytty tutkimukseen valtavasti, koska koko alan tutkimusalue on olematonta ja täysin neitseellistä maaperää pääosin. Vaikka TaiKissa ei ole vahvaa tutkimusperinnettä ja tutkimuksenarviointi suoritettiin väärin (arvosanoja heikentävin kriteerein) päihitti TaiK ylivoimaisesti Kauppakorkean. HSE:n statusta huippuudesta pidetään yllä erinäisin esteettisin keinoin mm. sertifikaatein. Näitä logoja sitten tuodaan esille jokaisessa puheessa. Jos korkeakoulun laatu on maailmanluokkaa, niin olettaisi että siitä on järisyttäviä esimerkkejä näytettäväksi? Niinpä. Ei edes yhtä taloustieteen Nobel-palkintoa sadan vuoden aikana.

Sen mitä olen kuullut ja nähnyt on HSE:n opinnot hyvin joustamattomia ja ehkä osin koulumaisiakin. Moni opiskelija haluaa valmistua mahdollisimman nopeasti, koska yliopisto on luusereille. Niitä, jotka jäävät tutkijoiksi ja opettajiksi pidetään monesti epäonnistujina. Miltä tuntuu oppia luuserilta? CEMS-ohjelma rankattiin maailman parhaaksi kauppatieteelliseksi ohjelmaksi. Viestinnässä "HSE osallistuu CEMS verkostoon" kääntyi muotoon "HSE tarjoaa maailman parasta opetusta." Näyttämisen tarve on kova ja pelko totuuden ilmi tulemisesta suuri. Näin ollen HSE:n oli pakko lähteä mukaan Aalto-yliopistoon jotta hype ei lakkaisi. Ulkopuolella itsenäisenä yksikkönä sitä olisi arvioitu realistisemmin oikein kriteerein ja se olisi tietänyt korkeakoululle ankeita aikoja.

TaiKissa puolestaan rehtorin valtakausi venyi liian pitkäksi. Yli 20 vuotta valtaa johtaa helposti vallan keskittymiseen ja se johtaa taas yksipuoleiseen johtamiseen. Moni ihminen pelkäsi rehtoria ja kesti kauan kunnes pinna venyi liian pitkälle ja rehtori sai mennä. Aalto-yliopisto oli viimeinen naula arkkuun. Juuri kukaan ei sitä halunnut ja se runnottiin sellaisessa asussa läpi TaiKin hallituksessa ettei moni tajunnut hyväksyneensä edes sitä. Moni vihaa Aalto-yliopistoa edelleenkin eikä syyttä. Tähän päivään mennessä Aalto-yliopistosta ei ole kuulunut mitään muuta kuin kehnoja uutisia. Se heikentää ja uhkaa sitä kaikkea mikä taikissa on tehty hyvin. Skype kielletään, omat palvelimet kielletään, sähköpostilaatikko pienenee, pakkomuuttoa otaniemeen halutaan, jatkuvaa uhkaa pakollisista Aalto-opinnoista.... Aalto-yliopisto pakottaa kaikki saman Maon kiinalaisen uniformun alle joka hiertää ja on epäkäytännöllinen, mutta koska kaikilla on se oltava eikä johtoa saa kritisoidan, niin sitten sitä on pakko pitää. Jos hiertävää pistelevää uniformua kritisoi, saa pelätä työpaikkansa ja yksikön rahoituksen puolesta ja kuulla olevansa vanhanaikainen ja vastarannan kiiski. Älykäs jä älytön kritiikki on demonisoitu, meni kehitys eteenpäin tai taaksepäin.

TaiK edellinen rehtori oli etääntynyt yhteisön haluista ja näkemyksistä vaikka keräsikin lisärahoitusta ja lisäresursseja korkeakoululle erityisen ansiokkaasti. Hän toteutti uudistusohjelmaa, joka suosi muutamia yksiköitä mielivaltaisesti ja syrji toisia. Päätöskriteerit olivat enemmän uskon ja esteettisen arvioinnin varassa. Kun rahaa syydetään pitkään kyllä tuloksiakin alkaa näkyä. Ja sillä perusteella taas rahaakin taas voi lisätä. Eräs yliopiston lempilapsista, Elokuvataide, veti pohjat tutkimuksen arvioinnissa. Lähestulkoon suori rivi ykkösiä eli kehnoimpia arvosanoja. Elokuvataiteessa opiskelijaa kohti on kymmenen kertaa enemmän rahaa kuin monissa muissa yksiköissä ja opettaja-opiskelijasuhde on aivan Suomen huippua. Mutta kukapa ei Suomen elokuvakoululle haluaisi rahaa antaa.

TKK ei kaatunut kahden muun korkeakoulun tavoin kehnoon ja epärealistiseen johtamiseen vaan omaan mahdottomuuteensa. TKK:n hallinto on paisunut ja paisunut kuin kakkutaikina. Opiskelijoiden ja akateemisen henkilöstön määrä on pysynyt suhteellisen samana vuosikausia, mutta hallinnon henkilöstön määrä on moninkertaistunut. Henkilökuntaa per opiskelijalukumäärällä TKK olisi maailman huippuyliopistojen kanssa samoissa lukemissa. Se on aivan fantastinen. TKK on vain päättänyt käyttää kaikki rahansa hallintoihmisiin. Samanaikaisesti kun rehtorin alla työskentelee valtava hallintokoneiston armeija, jonka pitäisi pystyä mihin tahansa, ei kukaan johda yliopistoa. Ei hallitus, ei rehtori, eikä oikeastaan edes hallinnon virkamiehetkään. Yliopiston rehtoriksi valittiin ihminen jota vähiten vihattiin ja jota kukaan ei tehtävään halunnut. Yliopisto on iso kaaos. Opintoja ei voi uudistaa ja palveluissa ollaan virkamiesten armoilla jotka päättävät kaikista asioista mielivaltaisesti.

Myös ylioppilaskunta TKY on kasvanut samanlaisiin valtaviin mittasuhteisiin. Konsensushakuisessa yhteinäiskulttuurissa ei voi tapahtua radikaaleja muutoksia. Varsinkaan kun opiskelijoiden habitus päätöksenteossa on lähtökohtaisesti konservatiivinen. Vaikka TKY:n vuosibudjetti ja varallisuus on ollut miljoonia euroja, ei se ole kyennyt hoitamaan pieniäkään ongelmia IT-hallinnon ja Tila- ja turvallisuuspalveluiden kanssa. Se ei ole pystynyt muuttamaan yliopistoa opiskelijalähtöisemmäksi. Ei vaikka ylioppilaskunnan läheisyydessä työskentelee lähes kokopäiväisesti satoja ihmisiä. TKY toiminta opiskelijan edunvalvojana tuli siihen pisteeseen, että enää ei ollut muuta mahdollisuutta. Aalto-yliopiston kannattaminen ja TKY:n lopettaminen oli siis aivan nerokasta edunvalvontaa. Se oli lupaus siitä, että joku voisi edistää jatkossa opiskelijan asemaa yliopistossa.

HSE:n ylioppilaskunnan KY:n tilanne on osittain sama, mutta kuitenkin parempi. Keskusteluyhteys toimii hallintoon hyvin ja ihmiset tulevat toimeen. Yliopisto on hyvin responsiivinen ja ylioppilaskunta aktiivinen. Mutta opetus silti kaipaisi enemmän panostuksia ja uutta verta. KY kuitenkin sortui samaan kuin HSE ja alkoi puhumaan Aalto-yliopiston puolesta voidakseen ratkaista sillä omia sisäisiä ongelmia samalla tavoin kuin muut yliopistot ja TKY. Se oli tapa saada opetusta paremmaksi joka muutoin oli jämähtänyt vanhoille urille. Ajateltiin, että se oli myös tapa saada tutkinnolle lisää arvostusta ja HSE:n arvostushan perustui paljon juuri esteettisiin dekoraatioihin kuten sertifikaatteihin ja markkinointiin.

TOKYO vastusti hanketta eikä moni TOKYOn toimija vieläkään sitä kannata. Taikkilaisilla oli halua pitää yliopisto pystyssä omin voimin ja autonomisena eikä luvattua rahaa pidetty tärkeämpänä kuin omaa identiteettiä. Luvattuja rahoja ei ole näkynyt eikä näillä näkymin tule koskaan näkymäänkään. Vaikka Taikin opetuksen laatua ei silloinkaan pidetty riittävän haastavana ja korkeatasoisena on taikista tullut nyt Aalto-yliopiston esikuva. TaiKin keskinkertainen opetuksen laatu on muuttunut yhtäkkiä huippuluokkaiseksi kun sitä on verrattu kahteen muuhun korkeakouluun. Jämähtääkö nyt TaiK paikalle kun se on laakeroitu? Toivottavasti ei. Aallon myötä omiin sisäisiin ongelmiin on kiinnitetty vähemmän huomiota. Enää ei taikin koulutusohjelmat taistele toisiansa vastaan rahoista saavutuksia korostamalla kun uhkana on Aalto-yliopisto, TKK ja HSE.

TOKYO ei kuitenkaan voinut keskeyttää hanketta kun vastassa oli viisi valtavaa dinosaurusta. TOKYOn sisäiset ongelmat kulminoituvat siihen, että ihmisiä ei ole helppoa saada mukaan. Kokopäiväistä palkkaa ei voi maksaa hallituksen jäsenille muiden ylioppilaskuntien tavoin eikä valmistelemassa ole armeijaa ylioppilaskuntasihteereitä. TOKYOn vahvuus on se, että ne jotka ovat mukana ovat yleensä hyvin osaavia ja ammattitaitoisia, mutta ei muutama ihminen koko maailman taakkaa voi kannattaa. Aika on rajallinen. Kun älyllisiä argumentteja ja keskusteluita ei kuunnella ja kun valmistelussa kaikki viisi (sittemmin kuusi) organisaatiota jyräävät massallansa, ei taikkilaisen opiskelijan edulla ole paljoa merkitystä. Mahdollisuudet vaikuttaa voidaan laskea henkilötyövuosissa tai budjetissa. Ne ovat olemattomat.

Kun yliopisto (taik) hoitaa jo tällä hetkellä monia ylioppilaskunnalle katsottavia tehtäviä voi ehkä ymmärtää miksei taikkilaisia näy jatkuvasti kaikissa kokouksissa. TaiKkilaiselle maailma on avoin ja ainutkertaisia mahdollisuuksia tulee ikkunoista ja ovista. Kun näiden kanssa huomiosta kilpailee epämiellyttävän organisaation tylsä kokous, ei ole vaikea arvata kumpi valitaan. Samalla kun TaiK hoitaa opiskelijoiden tehtäviä jopa hallinnon opiskelijaedustajarekrytoinnista lähtien, on mielenkiinto kuulla opiskelijoiden mielipiteitä kasvanut. Kun joutuu itse näkemään vaivaa että saa opiskelijan äänen kuuluviin, sitä myös kunnioitaa ja kuuntelee enemmän. Väittäisin että taikin henkilökunta on aidosti kiinnostunut opiskeijoiden ajatuksista ja voi toteuttaa ne menettämättä kunniaa tai astumatta kenenkään isomman kihon varpaille.

Myös poliittiset erot näkyvät. TaiKilla ja TOKYOlla on hyvin vasemmistolainen historia ja sen vuoksi ihmiset keskustelevat aidosti asioista huomattavan paljon enemmän. Individualistisen ympäristön ja keskustelevuuden vuoksi kenellä tahansa yksittäisellä opiskelijalla on mahdollisuus muuttaa yliopistoa. Siihen ei tarvita hallinnon päätöksiä tai edustajiston suurkokouksen hyväksyntää. Kun ei tukeuduta oikeistolaiseen yksi vahva johtaja tekee päätökset meidän puolestamme mentaliteettiin nähdään omat mahdollisuudet vaikuttaa ja niitä myös aktiivisesti käytetään. Konflikti Aalto-yliopiston ja taikin opiskelijoiden välillä on siis vasemmisto-oikeistoakselilla myös. Aalto-yliopistossa ei ole totuttu siihen että joku alempiarvoisena pidetty voi tuoda ajatuksia tai vastustaa päätöksiä. Niitä on parasta vastustaa, ettei maine, kunnia ja valta mene. Keskusteluun alempiarvoisten ja tietämättömien kanssa ei parane sortua, sillä kohtahan kaikilla voi olla jotain sanottavaa asiasta eikä aika riitä kuunnella kaikkia.

Sen sijaan kekkoslaista kulttuuria noudattavalla TKY:llä asioille tarvitsee virallisen leiman ja ne kiertävät byrokraattisen koneiston kautta. Se tuo turvaa joukkokulttuurissa. Ei tarvitse yksin kantaa vastuuta tai asettua erilleen muista. Ei ole riskiä olla väärässä tai riskiä että joutuu kantamaan vastuun. Kaikille halutaan antaa yhdenvertainen mahdollisuus, mutta samalla kaikki kumartavat yhtä aatteellista johtajaa joka on vanhempi kokeneempi opiskelija. TKY:läisille on ollut ehkä hankala sopeutua ajatukseen, ettei ole yhtä ainutta johtajaa, ei yhtä ainutta totuutta eikä yhtenäisyyttä. Kun yksittäiset ihmiset ovat erimieltä ovat he joko yhteisesti valittuja johtajia tai heidän on oltava väärässä. Vähemmistödiktatuuri uhkaa enemmistöä.

Näistä lähtökohdista sitten Aalto-yliopisto pyrkii ideologista muutosta toteuttamaan. Kun Aaltoa vastassa on viisi suurta dinosaurusta, on pakko turvautua järeämpiin keinoihin. Koska dinosauruspuistoa on hankala hallita on Aalto-yliopiston keskushallinto päättänyt leikata sauruksilta päät. Jatkossa ei saa enää käyttää lyhenteitä TKK, TaiK ja HSE, vaan kaikki tulee lyhentää sanalla Aalto. (krhmm.. Maon uniformu). Vanhoja tunnuksia ei saa käyttää ja samalla uuttakaan ei saa vielä käyttää. Jatkossa kaikki tunnukset ovat yksi ja yhteinen A?-tunnus, jossa alla lukee Aalto sitä Aalto tätä. Valta pyritään keskittämään niin, ettei sisäisillä toimijoilla ole mahdollisuutta puuttua muutokseen. Valtaa on karsittu oksasaksien sijasta moottorisahalla ja kun muutosjohtajuus päättyy ei paluuta vanhaan ole. Muutosjohtajuus tarvitsee sitoutumista ja sopeutumista, ei kriittisiä näkemyksiä moottorisahoista.

Jukka Liukkonen
Punavihreä edustajistoryhmä