Tämä teksti julkaistiin Suomen elokuva- ja televisiotyöntekijöiden liiton Lehtiset-lehdessä marraskuussa 2008. Pienin päivityksin esitän sen nyt myös täällä tarjoamaan Elokuvataiteen ja lavastustaiteen osaston näkökulmaa Aalto-sekoiluun.
Aallonharja vai aallonpohja?
Vuosi sitten Taideteollisen korkeakoulun Elokuvataiteen ja lavastustaiteen osaston dokumenttielokuvan opiskelija Miia Tervo kirjoitti koulun käytävän seinään punaisella tussilla "Huippuopiston miehet ne yrittää kääntää mun pään, mutta se ei onnistu koska kuulen korpeimme kuiskintaa". Teksti kirjoitettiin seinään, jonka viereisellä seinällä oli yhteisötaideteos, johon kuka tahansa sai kirjoittaa mitä tahansa. Tässä seinässä olleet "reksi on seksihomo" -tekstit eivät herättäneet kenessäkään intohimoja, mutta viereisen huippuyliopistoaiheisen tekstin tekijä selvitettiin valvontakamerakuvista ja häntä uhattiin poliisitutkinnalla, ellei hän maalaa tekstiä piiloon. Opiskelijaa puolustanutta henkilökunnan jäsentä uhattiin irtisanomisella.
Tämä vuoden vanha tapahtuma kuvaa edelleen hyvin sitä, miten huippuyliopiston (tai nyttemmin jo Aalto-yliopiston) valmistelu on sujunut koulussamme. Länsirintamalta ei mitään uutta.
Kuukautta myöhemmin yli yhdeksänkymmentä osaston opiskelijaa marssi yhdessä Hämeentietä pitkin luovuttamaan Teatterikorkeakoulun rehtorille turvapaikka-anomuksen. Toistaiseksi viimeisimpänä tempauksena olimme mukana järjestämässä mielenosoitusta sivistysyliopiston puolesta eduskuntatalon portailla toukokuun 2008 lopulla. Olemme kutsuneet Taideteollisen korkeakoulun johtoporrasta tapaamaan osaston opiskelijoita ja selittämään näkemyksiään, ja kahdesti he ovat käyneetkin. Kummastakaan kerrasta ei tullut hullua hurskaammaksi.
Meteliä on siis pidetty. Mutta tuloksia ei ole näyttää; Taideteollinen korkeakoulu lakkaa olemasta vuodenvaihteessa 2010, ja Elokuvataiteen osastosta tulee sen mukana osa Aalto-yliopistoa, josta harva tietää edelleenkään mikä muu se tulee olemaan paitsi hallinnollinen säästöprojekti.
Edellisessä tapaamisessa hallintojohtaja Pekka Saarela sanoi meille opiskelijoille, että meidän ja henkilökunnan ääntä kuunnellaan, ja me muokkaamme itse oman paikkamme uudessa yliopistossa. Kysyin häneltä suoraan, että miksi sitten, kun sekä Elokuvataiteen osaston osastoneuvosto professoreineen, lehtoreineen ja henkilökunnan jäsenineen, sekä osaston opiskelijajärjestö ETL Ry:n hallitus ovat yhteen ääneen ilmoittaneet, että me emme halua olla tämän projektin kanssa missään tekemisissä, sitä ei meille sallita? Miksemme saa irtautua? Onko kysymys sittenkin ehkä arvovallasta eikä oikeista opetustavoitteista? En saanut vastausta.
Ehdotettuamme syksyllä 2007 sitten vastineeksi Aalto-yliopistolle uuden Taideyliopiston perustamista, meille kerrottiin, ettei sellaista ole luvassa. Kuitenkin vuoden vaihduttua opetusministeri Sarkomaa ilmoitti, että Taideyliopisto perustetaan, vaan meitä ei sinne huolita. Teatterikorkeakoulu, Tampereen yliopiston Näyttelijäntyön laitos ja Kuvataideakatemia (sekä myöhemmin ilmeisesti myös Sibelius-akatemia) muodostavat tämän taiteen mekan.
Taideteollinen korkeakoulu on osastojen yhteenliittymänä historiallinen jäänne. Elokuvataiteella ja etenkin lavastustaiteella on huomattavasti enemmän rajapintaa teatterin ja kuvataiteen kuin muotoilun tai grafiikan aloilla. Itse en tunne muiden osastojen opiskelijoita käytännössä lainkaan. Nyt kun TaiK joka tapauksessa lakkaa olemasta, olisi luonnollinen hetki pilkkoa se loogisesti, aloittaa puhtaammalta pöydältä. Tätä ei kuitenkaan olla tekemässä - ilmeisesti juuri arvovaltasyistä.
Mitä me sitten pelkäämme? Tällä hetkellä Elokuvataiteen ja lavastustaiteen osastolla on asiat melkoisen hyvin. Rahaa voisi aina olla enemmän, mutta sillä pärjätään mitä nyt on. Tässä tuloksetkin näkyvät: ELO:n harjoituselokuvat voittavat palkintoja kansainvälisillä festivaaleilla, ja viime syksynä koko osasto palkittiin parhaasta elokuvataiteen opetuksesta Pietarin opiskelijaelokuvafestivaaleilla. Sanonta "don't fix it if it ain't broken" tulee mieleen.
Huippuyliopistoshow:n aloitti Raimo Sailaksen johtaman työryhmän tekemä raportti, ja siinä sanotaan (useita kertoja copy-pasten voimalla), että uuden yliopiston strategian kannalta epäkeskeiset koulutusalat voidaan ja tullaan lakkauttamaan. Uuden yliopiston strategia on tekniikan, talouden ja muotoilun rajapinnan hyödyntäminen uusien innovaatioiden tuottamisessa. Kuka tahansa voi nähdä, että elokuva ei tule olemaan tässä keskiössä, ja siksi olemme oikeutetusti huolissamme.
Elokuvataiteen opiskelijat näkevät suuria mahdollisuuksia elokuvan opetuksen kehittämisessä, ja nämä visiot jakaa osaston tämänhetkinen opetushenkilökunta. Elokuvaohjauksen opiskelijana opintoihini kuuluu yhteensä kuusi viikkoa henkilöohjauksen opiskelua viiden vuoden aikana. Jarmo Lampelan aloitettua ohjauksen professorina tätä määrää yritetään saada kasvuun ylimääräisin kurssein, mutta opetussuunnitelmassa tuo kuuden viikon luku seisoo. Olen käynyt ne kuusi viikkoa. Osaanko nyt ohjata näyttelijöitä? Käytänkö loput viidestä vuodestani kamera- ja jälkituotantotekniikan opiskeluun? Tämä on vain oma näkökulmani. Etenkin näyttämölavastuksen ja pukusuunnittelun opiskelijat, joiden opinnoista valtaosa tapahtuu Teatterikorkeakoulun tiloissa ja heidän opiskelijoidensa kanssa, eivät voi käsittää miksi heidän täytyy kuulua samaan kouluun kyltereiden ja teekkareiden kanssa. Miksi käsikirjoittajat ja teatteridramaturgit, joilla suuri osa perusopetuksesta on samaa (ja jopa samojen opettajien vetämää), käyvät näitä kursseja eri kouluissa muutaman ihmisen ryhmäkoista huolimatta?
Tähän on vastattu sanomalla, että näitä yhteistyökanavia uusi yliopisto ei uhkaa, vaan yhteisiä kursseja voidaan edelleen järjestää. Viimeistään tässä vaiheessa alkaa järkevämmältäkin ihmiseltä räjähtää pää. Miksi meidän pitäisi olla samassa yliopistossa sellaisten opetusalojen kanssa, joiden kera meillä on mahdollisesti yksi tai kaksi kurssia yhdessä koko viiden vuoden maisteritutkinnon aikana, ja tehdä yhteistyötä sellaisen korkeakoulun kanssa, jossa osa opiskelijoistamme suorittaa lähes koko perustutkintonsa? Miksei tämä mene toisinpäin? Kuka tämän sotkun on suunnitellut?
Kysymys on arvovalinnoista, hallitseeko elokuvan opetusta taide vai talous ja tekniikka? Kuka tekee päätökset ja missä? Saavatko elokuvataiteen asiantuntijat, sen professorit enää itse määritellä mitä opettavat, jos heitä ei edes kuunnella siinä, mihin korkeakouluun elokuvan kannattaa kuulua?
Aalto-yliopistoa rakentavien tahojen kivimuuritekniikka on toiminut. Riittävän monta päänkolautusta siihen on taannut sen, että ELOa ei olla enää viemässä kirkuen ja potkien uuteen yliopistoon, vaan tiedottomana ja vastustuskyvyttömänä.
Oskari Sipola
Kirjoittaja on fiktio-ohjauksen opiskelija Elokuvataiteen osastolla, osaston ainejärjestön hallituksen jäsen, Suomen Elokuvaohjaajaliiton hallituksen opiskelijajäsen, ja nyt myös Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston jäsen helmikuuhun 2010 asti Pro Arte -listalta.
